Turun Vapaaehtoinen Palokunta 1838 - 2013

Turun VPK 1838-2013 -historiikki

Kirja Turun Vapaaehtoinen Palokunta 1838 - 2013 on julkaistu Turun VPK:n 175-vuotisjuhlien yhteydessä.

Turun Vapaaehtoinen Palokunta on maamme vanhin palokunta. Kirja kertoo palokunnan vaiheista 175 vuoden aikana. Yhteiskunta on tuon ajanjakson aikana kokenut monia muutoksia ja palokunta on sopeutunut eri olosuhteisiin.

Aluksi palokunnan toiminta keskittyi vain tulipalojen sammuttamiseen ja harjoituksiin, mutta jo 1870-luvulla VPK oli monella sektorilla vaikuttava toimija. VPK:n rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas toimitalo on vuodelta 1892. Nykyään Turun VPK on monipuolinen palokuntayhdistys ja Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen sopimuspalokunta.

Kirja kertoo myös Turun palontorjunnan historiasta ja kytkee palokuntien kehitysvaiheita osaksi Turun kaupungin laajentumista. Teoksessa on yli 200 valokuvaa, joista suurin osa on ennen julkaisematonta aineistoa.

Kirjan tekijä Petri Aalto on liittynyt Turun VPK:n jäseneksi vuonna 1978 ja toiminut VPK:n päällikkönä vuosina 2003–2009. Tekijä on toiminut myös valtakunnallisen palomuseotyöryhmän jäsenenä.

Kirja on ostettavissa VPK:n toimistosta. Kirjaa voi myös tiedustella hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

Yhteystiedot

Turun Vapaaehtoinen Palokunta ry
Osoite: Eskelinkatu 5, 20100 TURKU
Postiosoite: PL 153, 20101 TURKU

Puh. (02) 233 5112

Tietosuoja- ja evästekäytäntömme

Juhla- ja tapahtumapalvelut

Tapahtumakoordinaattori Hanna-Kaisa Jalasjoki

Puh. (02) 279 4113

etunimi.sukunimi(ät)turunvpk.fi

Toimisto

Toimistosihteeri Irmeli Peltonen

Puhelin: (02) 233 5112

Toimisto avoinna arkisin klo 8:00 - 15:30